Lihava Kuu

Hermanni Turkin ensimmäinen 10" vinyyli!

"Jos huulipielet eivät nousseet tämän kappaleen aikana ylöspäin, niin epäilen kyllä, että mitään ei ole sitten tehtävissä. Hermanni Turkin pojat osaavat iloisen soppansa hallinan niin suvereenilla tavalla, että iso onni on, että tällainenkin poppoo on olemassa. Hermanni Turkin EP on nauhoitettu livenä studiossa. Edellinen levy olikin nauhoitettu komerossa. Pääasia, että nauhoitettu on, niin on saatu tämäkin aito folkmelske kaikkien kuulolle ja käsiin!"

Yle Radio Suomi, udenkansanmusiikki

  1. Lihava Kuu ~ sanat 
  2. Kunhan kuljeskelen ~ sanat 
  3. Sameaan veteen ~ sanat

Osta vinyyli tästä


Hermanni Turkki

Hermanni Turkin debyyttialbumi

"Kuusihenkinen akustinen helsinkiläisyhtye Hermanni Turkki on julkaissut debyyttialbuminsa, jonka äänikuvat vievät helposti eri mantereihin ja maanosiin. Joonatan Turkin kirjoittamat laulut ja sanoitukset henkivät Pekka Strengiä ja bändin soundimaailma on kuin Beirut-yhtyeen jalanjäljiltä. Hyvällä maulla teatraalisuuttakin löytyy.

Laulaja/lauluntekijä, hanuristi ja huuliharpisti Joonatanin biisituotanto kylpee romantiikassa, kaihossa ja eljellisessä hilpeydessä, kuten “Hiljaisissa kapakoissa” ja “Josefiinan kuvia”. Tämä erottaa hyvällä tavalla Strengistä."

Pale Saarinen, Rytmi, 30.5.2012

  1. Esipuhe
  2. Keinuvat linnut sähkölangoilla ~ sanat
  3. Pitkää iltaa pitkin ~ sanat
  4. Siniset ~ sanat
  5. Teatterin kulmalla ~ sanat
  6. Linnun ontoissa luissa ~ sanat
  7. Hiljaisissa kapakoissa ~ sanat
  8. Josefiinan kuvia ~ sanat
  9. Uutta alkua ~ sanat

Osta CD tästä